Tällä viikolla Inspiring Disruptors-haastattelusarjassamme Alanna keskustelee Marianne Manilovin kanssa. Manilov on ruohonjuuritason järjestäjä, mediastrategi ja kirjailija sekä yksi The Engage Networkin perustajista. Yli 20 vuotta kestäneen uransa aikana Manilov on johtanut kampanjoita ja ohjelmia muun muassa Amnesty Internationalille ja Greenpeace Internationalille sekä viime aikoina auttanut Wal-Martin työntekijöitä järjestäytymään parempien oikeuksien puolesta. Hän on myös The Center for Commercial-Free Public Educationin toinen perustaja ja entinen toiminnanjohtaja.
Miten Occupy muutti tapaasi järjestäytyä?
Minulle oli suuri ero siinä, että tutkin hajautettuja, järjestäytyviä ihmispiirejä etäältä ja sitten koin sen itse New Yorkissa. Oli valtavaa nähdä se paikan päällä, ja siitä saamani opit vaikuttavat järjestämistyöhöni loppuelämäni ajan – etenkin ne asiat, jotka eivät toimineet. Toimivien ja toimimattomien osien välillä oli toisinaan jännitteitä, ja puistossa tapahtui ajoittain väkivaltaa, mutta silti sadat ihmiset saivat ruokaa joka päivä. Aivan kuten oikeassa elämässä.
Opin paljon huolenpidon yhteisöstä – Occupy tarjosi ihmisille ruokaa, ja sillä oli kirjastoja ja lääkintähenkilöstöä. Occupy osoitti, että joitakin asioita voi tehdä huolenpidosta käsin. Laajamittaiseen huolenpitoon liittyy paljon pelkoja – olemme nähneet tämän Wal-Martin työntekijöiden kanssa tehdyssä työssä. Käytimme heidän kanssaan pienten piirien ja hajautetun järjestäytymisen mallia, joka auttoi kehittämään yhteisen luovuuden mahdollistavia rakenteita. Varsin Occupyn hengessä.
Mitkä ovat mielestäsi Occupyn vahvuudet ja heikkoudet?
Yhteisessä luovuudessa ja siinä, että kuka tahansa voi perustaa pienen piirin, on voimaa. Pienestä ja paikallisesta voi siis kasvaa todella suuria, valtavan vaikuttavia tuloksia.
Heikkoutena oli se, että Occupy-liikkeet noudattivat kaikkialla samaa mallia. Yrityskulttuuria ja sen rakenteita heijastettiin ja jäljiteltiin sen sijaan, että niistä olisi erottauduttu. Esimerkiksi kaikki asettuivat puistoihin ja perustivat keittiön. Ehkä se ei välttämättä ollut kaikille paras tapa toimia. Koska puistossa ei enää ole suurta, silmiinpistävää läsnäoloa, syntyy virheellinen käsitys, että Occupy on kuollut. Liikkeen kasvaessa yleiskokoukset eivät ehkä sovi kaikille. Näemme Occupyn monipuolistuvan esimerkiksi OccupyOurHomes- ja OccupyStudentDebt-hankkeissa. Monimuotoisuudessa ja kyvyssä vastata paikallisiin tarpeisiin sekä keksiä kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopivia, ainutlaatuisia ratkaisuja on voimaa, samalla kun jaetaan yhteinen identiteetti.
Occupy ei ole hiipunut. Se on monipuolistunut. Se käy läpi luonnollista elinkaartaan. Minua kiinnostaa enemmän Occupyn permakulttuurinen toimintatapa.
Mikä on median ja teknologian rooli? Entä verkossa ja sen ulkopuolella tapahtuvan toiminnan vuorovaikutus?
Kaikissa näissä muutosliikkeissä näemme siirtymistä joukkoviestimistä ihmisten omaan mediaan.
Kentällä olevat ihmiset reagoivat nopeammin ja joustavammin. Elämme yhteisen luomisen aikaa. Ihmisten johtamat liikkeet ovat tulevaisuutta – matalaa järjestäytymistä ja pieniä piirejä. Occupyssa kentällä olevat ihmiset olivat todella tärkeitä, myös ne, jotka vasta opettelivat median käyttöä.
Teknologia auttaa erinomaisesti pohtimaan asioita ja järjestäytymään. Se on parantanut ihmisten mahdollisuuksia löytää yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Mutta aina tarvitaan myös kenttäryhmä, joka toimii paikan päällä. Ilman toimintaa kentällä lähestymistapa on erilainen – tarvitaan molempien välistä vuorovaikutusta.
Pidän Loomiossa siitä, että se tuntuu kokoukselta. Kuka tahansa voi esittää kysymyksen, ja samalla se toimii myös muistiinpanojen tekijänä. Yleiskokouksessa on luonnostaan taipumus suosia ihmisiä, jotka puhuvat enemmän, puhuvat englantia, ovat miehiä tai ovat minun laillani New Yorkista ja pystyvät keskeyttämään muita ja ovat sanallisesti hyökkäävämpiä – Loomiossa tilanne on hieman erilainen ja lähtökohdat tasoittuvat.
Mitä tarvitaan, jotta voimme yhdessä harjoitella arjen demokratian taitoa?
Yhdellä tasolla mahdollisuus osallistua demokratiaan liittyy tarpeisiin. Joskus liike painottaa liikaa suoraa toimintaa – silloin se ei ole köyhyydessä eläville saavutettavaa. Wal-Martin ryhmissä olemme yhteisönä osoittaneet paljon arvostusta ja antaneet myönteistä palautetta – joillekin se oli ensimmäinen kerta, kun kukaan oli pitänyt heitä johtajina.
Uskon, että jotkut ihmiset kokevat, ettei heillä ole ääntä. Demokratian ensimmäinen harjoitus on kannustaa piirissä, verkostossa tai yhteisössä ajatusta siitä, että jokaisella on ääni, ja varmistaa, että ihmisille kerrotaan yhä uudelleen heidän olevan arvokkaita, kunnes he itsekin näkevät sen.
Olet puhunut rakkauden inhimillisestä merkityksestä työssäsi. Miten tuot rakkautta järjestäytymiseen ja liikkeen rakentamiseen?
Jokaisessa yhteiskunnallisessa liikkeessä on ihmisiä, jotka julkaisevat Facebookissa, ihmisiä, jotka kokkaavat kaikille, ja ihmisiä, jotka hoitavat lapsia – kyse on erojen tunnistamisesta ja kaikkien tasavertaisesta arvostamisesta.
Organisaatioissa esteiden yli toisiaan lähestyvät ihmiset tuovat ihmisiä lähemmäs toisiaan. Todellisissa liikkeissä työ- ja perhe-elämä sulautuvat yhteen. Ihmiset kuitenkin pelkäävät, että jos he tuovat koko itsensä mukaan, se estää ”tavoitteen” saavuttamisen tai ”oikean työn” tekemisen. Tarvitsemme tasapainoa yhteisön ja tavoitteiden välille.
Occupyssa oli toisinaan liikaa yhteisöllisyyttä ilman tavoitteita. Liiallinen keskittyminen tavoitteisiin ja johtajuuteen ilman yhteisöllisyyttä taas luonnehtii voittoa tavoittelematonta teollista kompleksia, joka ei oikeastaan saa paljon aikaan. Jokainen kylä ja jokainen liike määrittelee oikean tasapainon eri tavalla.
Voitko kertoa sisäisen itsehoidon tai itsestä huolehtimisen ja ulospäin suuntautuvan, muista huolehtivan työn yhteydestä?
Järjestäytyminen on suhteiden rakentamista, ja suhteiden rakentaminen perustuu kykyymme siirtää pelkomme sivuun ja rakastaa syvemmin. Eikä se ole helppoa.
Ihmissuhteet rikkoutuvat aina joskus, joten on hyvä taito osata rakentaa siltaa sen sijaan, että olisi osa rikkoutumista. Itsensä työstäminen tekee sinusta paremman suhteiden rakentajan.
Olemme suuren maailmanlaajuisen muutoksen kynnyksellä, ja tunnen sen fyysisesti. Olen syventänyt harjoitustani joogaamalla ja meditoimalla enemmän.
Meditaation ja joogan parissa olevien ihmisten, jotka pelkäävät ryhtyä toimintaan, täytyy murtautua siitä läpi ja päästä pelon yli. Ja niiden, jotka toimivat aktiivisesti ja sanovat, ettei heillä ole aikaa syvälliseen työhön, täytyy päästä siitäkin yli.
Minulle itsestä huolehtimisen oppiminen oli henkilökohtaisesti suojautumiskeino, kun kasvoin haastavissa oloissa. Oppii olemaan pelkäämättä sitä, että istuu kärsivien ihmisten kanssa ja vain on heidän seurassaan. Yritän nähdä ihmisissä parhaan ja olla se ääni, joka näkee rakkauden sekä organisaatioiden sisällä että niiden välillä.
Itseltään voi kysyä: ”Yhdistääkö meitä kaikki se, mikä on rikki, ja kaikki ne, joilla menee huonosti, vai yritämmekö päästä eteenpäin rikkinäisissä järjestelmissä?”
Mitä neuvoisit ihmisille, jotka haluavat auttaa saamaan aikaan myönteistä muutosta mutta eivät tiedä, mistä aloittaa?
Älä ajattele, ettei pieni ihmisryhmä voi saada mitään aikaan. Valitse yksi asia, selvitä, mikä todella on kutsumuksesi, ja tee sitä hyvin ja pitkäjänteisesti. Maailmanlaajuisessa liikkeessä tulee hetki – ole riittävän hyvin yhteydessä sisäiseen ääneesi tunnistaaksesi sen hetken ja noustaksesi toimimaan. Uskon, että jokainen saa siihen erilaisen kutsun.
Tärkeintä on vain aloittaa jotakin. Harjoituksen aloittamisessa ja sen seuraamisessa, mihin se johtaa, on jotain suurta. Ole valmis toimimaan. Aalto on täällä. Jos ihmiset liikkuvat sen mukana, se kohoaa ja murtuu. Jotkut sanovat: ”Voi, en tiedä, minulla ei ole aikaa….” Seitsemän äidin ryhmä, jolla on käytössään kolme tuntia viikossa, voi saada jotakin aikaan!
Miten käsittelet epävarmuutta tai epäilyksiä, kun alat väsyä ja kaikki tuntuu liian valtavalta?
Pidä tauko. 27 vuoden jälkeen luotan kehooni. Haluan tietää, missä jokin asia tuntuu kehossani. On olemassa ajatus, että meidän täytyy uhrata kaikki joka hetki, ja mielestäni siinä täytyy olla todella varovainen ja kuunnella kehoaan.
Tiedän nyt, missä taloudellisen vakauden rajani kulkee. Jos en voi uskoa toiminnan olevan kestävää itselleni, entä muut, joilla on vielä enemmän taloudellisia paineita? Ketkä suljen ulkopuolelle, koska toiminta ei ole kestävää?
Et varmasti halua tilanteeseen, jossa kaikki ovat uupuneita. Kannattaa pohtia, miten voit levätä enemmän ja miten aiotte pitää huolta itsestänne. Kun kaikki tulee yhteen, yritä olla kiinnittymättä liikaa lopputulokseen. Älä aseta itseäsi ajattelemaan, että olet epäonnistunut, jos et saavuta tavoittelemaasi tulosta.
Joskus on eri kehitysvaiheita. Oliko Occupy menestys? Se oli kehitysvaihe jossakin, josta tulee valtavan menestyksekästä.
Tunnisteet: Artikkelit ja haastattelut Inspiroivat uudistajat
