Loomio
Fri 6 Feb 2015 11:36AM

Erasmus-hankehaku, Open Education

TT Tarmo Toikkanen Public Seen by 133

Lähdetään mukaan Erasmus+ -hankehakuun, jossa laajennetaan jo tehtyä datan avaajan kurssimateriaalia demokraattisen päätöksenteon avaamisen suuntaan ja järjestetään koulutusta Suomessa, Espanjassa ja Saksassa. Koordinaatio on Saksassa.

Hankkeen rahoitusaste on 75%, joten 25% rahoituksesta on tultava muualta. Esim. jos meidän osuutemme hankkeesta (tässä vaiheessa ei vielä päätetty) olisi 20000€, pitäisi meidän raportoinnissa osoittaa 5000€ omia kulujamme projektille. Tähän voi korvamerkitä esim. toiminnanjohtajan tai muiden työntekijöiden palkkakuluja sekä taloushallinnon kuluja, eli omaa rahaa ei sinällään tarvita.

TT

Poll Created Fri 6 Feb 2015 11:37AM

Hyväksytään hankevalmisteluun ryhtyminen Closed Mon 9 Feb 2015 11:05AM

Hyväksytään siis rahoituksen lähtökohta, jossa 25% budjetista on tultava muista lähteistä. Lähdetään hankevalmisteluun (tässä vaiheessa vapaaehtoisvoimin) ja jos hanke hyväksytään, käynnistetään projekti. Käytännössä, hankehakemuksen valmistuttua, se hyväksytetään hallituksella erikseen. Tässä päätetään valmisteluun ja partneriksi ryhtymisestä.

Results

Results Option % of points Voters
Agree 66.7% 2 TT SM
Abstain 0.0% 0  
Disagree 0.0% 0  
Block 33.3% 1 JK
Undecided 0% 28 JP MK OK AJP JN OKF RM IP TT TR MH L LS KA SÅ RP EH AK AS MS

3 of 31 people have participated (9%)

JK

Jaakko Korhonen Sun 8 Feb 2015 11:02AM

Nämä saisi mennä työryhmien hyväksynnällä, ja hallitukselle tiedoksi. Tässä taisi olla osallistumista ja koulutusta sekaisin joten Open Democracy ja joku, science vai glam?

TT

Tarmo Toikkanen Sun 8 Feb 2015 4:33PM

Tämä on eka hankkeemme, jossa ei ole 100% rahoitusta. Pitää siis 25% taikoa itse. Ja joka tapauksessa, projektit AINA hyväksytetään hallituksella (tai myöhemmin toiminnanjohtajalla). Halusin tässä vaiheessa periaatepäätöksen hallitukselta, ettei tule sitten myöhemmin yllärinä.

JK

Jaakko Korhonen Sun 8 Feb 2015 4:53PM

Jos ei ole työryhmää, eikä käsitystä mistä omarahoitus nipsaistaan, parempi jatkaa valmistelua.

TT

Tarmo Toikkanen Sun 8 Feb 2015 5:00PM

Työryhmä on Open Education. Ja käsitys omarahoituksesta on, se lukee tämän aiheen alussa.

TT

Tarmo Toikkanen Mon 9 Feb 2015 11:27AM

Okei Jaakko, voidaanko tuo sun block-asema jollain tavalla muuttaa, vai ilmoitanko kaikille asianomaisille, että OKFFI jättäytyy hankkeesta pois?

AJP

Antti Jogi Poikola Mon 9 Feb 2015 2:00PM

Mun mielestä hyvä hanke, ja voidan olla messissä. Loomiot tapana laittaa 7 päiväksi auki vaikka defaultti on 3 päivää. Tässä vaiheessa tämä ei tosin edellytä hallituksen päätöstä. Tämä keskustelu riittää että on annettu tiedoksi hallitukselle. Hakemusdokkaria ja siihen liittyvää keskustelua vain avoimeksi ja päätös sitten myöhemmin kun valmistelu on pidemmällä.

TT

Tarmo Toikkanen Mon 9 Feb 2015 2:16PM

No, hankkeen päävalmistelija pitää hakemustekstiä luottamuksellisena, koska ei halua, että samassa haussa rahoista kilpailevat muut toimijat eivät saa siitä yksityiskohtia. Avoin keskustelu 2.2.2015 alkaen on käyty täällä: https://www.facebook.com/groups/fi.okfn/permalink/10153147301685628/

RM

Raimo Muurinen Mon 9 Feb 2015 3:19PM

Juuri tällaisissa, vähän isommissa ja alle-100% ulkopuolisesti rahoitetuissa hankkeissa on työryhmän hyvä juurikin tällä tapaa tuoda asioita hallituksen tietoon näin aikaisessa vaiheessa.

Kun hallinnon kuluja raportoidaan omarahoituksena, täytyy vaan alkaa pysyä niistä kärryillä ja toimia tasapuolisesti, ettei yksi hanke haittaa muiden mahdollisuuksia tehdä samoin.

AJP

Antti Jogi Poikola Tue 10 Feb 2015 10:30AM

Joo tiedoksi tuominen jees, mutta pointttini siis, että hallituksen ei tarvitse mielestäni äänestää ja virallisesti hyväksyä tässä vaiheessa mitään, sellainen vaan turhaan jäykistäisi toimintaa.

Se on varsin valitettavaa, ettei konsortioliidi ymmärrä avoimuuden päälle.

Minkäs kokoisesta osuudesta OKFFI:lle on puhuttu, oliko tuo 20 k€, josta 5 k€ omarahaa aivan heitto, vai jopa jotenkin realistinen?

Load More