Helsinki Meetup: Linkkejä kokouskeskusteluista

Daniel Elazarin federalismipaperiarkisto. Federalismi on sitä, että omista asioista päätetään itse ja yhteisistä yhdessä.

http://www.jcpa.org/dje/index-fs.htm

Mary Kaldorin Eurooppa-papereita:

https://www.opendemocracy.net/can-europe-make-it/mary-kaldor/momentous-times-for-democracy-in-europe
https://www.opendemocracy.net/can-europe-make-it/mary-kaldor-alex-sakalis-rosemary-bechler/if-eu-didn-t-exist-we-would-have-to-inv

Framing the issues: UC Berkeley professor George Lakoff tells how conservatives use language to dominate politics

The thing that most people don't know is that most thought is unconscious - that's about 98%. Consciousness is about 2%.

9.1 Meetupissa käyty keskustelu kielen määrittelystä ja asioiden "freimaamisesta" on mielestäni myös erittäin tärkeä, ja siihen kannattaa kiinnittää huomiota.

Tässä Berkeleyn kieli- ja kognitiotieteen professori George Lakoffin näkemyksiä niistä rakenteellisista syistä, miksi liberaalien ja konservatiivien maailmankatsomus eroaa toisistaan. Lisäksi hän pyrkii selittämään myös institutionaalisesti sitä, miksi konservatiivien viesti on tullut huomattavasti vahvemmin esiin Yhdysvalloissa. (Huom tämä vuodelta 2003, esim Obaman kampanjoissa viestinnän suhteen oli petrattu, katso: Academic ‘Dream Team’ Helped Obama’s Effort).

Tässä muutama ote, suosittelen lukemaan koko artikkelin:

Language always comes with what is called "framing." Every word is defined relative to a conceptual framework. If you have something like "revolt," that implies a population that is being ruled unfairly, or assumes it is being ruled unfairly, and that they are throwing off their rulers, which would be considered a good thing. That's a frame.

Why do conservatives appear to be so much better at framing?

Because they've put billions of dollars into it. Over the last 30 years their think tanks have made a heavy investment in ideas and in language. In 1970, [Supreme Court Justice] Lewis Powell wrote a fateful memo to the National Chamber of Commerce saying that all of our best students are becoming anti-business because of the Vietnam War, and that we needed to do something about it. Powell's agenda included getting wealthy conservatives to set up professorships, setting up institutes on and off campus where intellectuals would write books from a conservative business perspective, and setting up think tanks. He outlined the whole thing in 1970. They set up the Heritage Foundation in 1973, and the Manhattan Institute after that. [There are many others, including the American Enterprise Institute and the Hoover Institute at Stanford, which date from the 1940s.]

And now, as the New York Times Magazine quoted Paul Weyrich, who started the Heritage Foundation, they have 1,500 conservative radio talk show hosts. They have a huge, very good operation, and they understand their own moral system. They understand what unites conservatives, and they understand how to talk about it, and they are constantly updating their research on how best to express their ideas.

Kannattaa kuitenkin muistaa myös se, että liian analysoitu kielen käyttö ja etenkin manipulointi (esim vahvoilla mielikuvilla, jotka vetoavat alitajuntaisiin tarpeisiin) menee moraalin rajamaille. Tärkeätä olisikin mielestäni pystyä olemaan kuulijoiden puolella, ja pyrkiä selittämään esim niitä rakenteellisia syitä, jotka johtavat esim pelolla manipulointiin - vallankäytön sijaan pyrkiä tarjoamaan avaimia siis itsetuntemukseen ja sitä kautta emansipaatioon.

Lakoff on hyvä. Luin hänen Women, Fire and Dangerous Things jo vuosia sitten. Valoittaa erittäin hyvin sitä, miten kieli ja käsitteet muokkaavat ja rajoittavat ajatteluamme.

Suomessa edesmennyt viestinnän professori Osmo A. Wiio pohti pitkään samoja asioita, mutta käyttäen eri termejä ja osittain eri käsitteitä :smiley:

Löysin tosi hyvän Marc Saxerin tekstin äärioikeistolaisuuden uhasta. https://www.socialeurope.eu/2017/01/ten-theses-fight-right-wing-populism/

En kuitenkaan allekirjoita tekstin väitteitä nationalismista.Tuntuu, että tekstin kirjoittaja haikailee taas monoliittisen vasemmistolaisen subjektin perään moniarvoisuuden aikakaudella. Miksi ihmisellä ei voisi olla useampia identiteettikonteksteja, jotka kuuluvat saman yhteiskuntasopimuksen piiriin? Miksi nykyajan yhteisö ei voisi kattaa samaan aikaan useita eri tasoja (paikallinen, kansallinen, eurooppalainen, globaali)?

artikkelissa on todella hyviä pointteja, tässä freimaamisesta:

A promising communication strategy needs to establish proper counter frames. This means first to stop telling right-wing populist supporters what they want to hear, as this will only reinforce the “Strict Father” frame underlying much of right-wing populist communication. Second, by using “Nurturant Parent” frames which emphasize communalities, stir up empathy for the weak and awaken hope for a better tomorrow. Progressive communication needs to rediscover its utopian heritage, and again offer alternative visions for a better future.

Selvät yhteneväisyydet ovat havaittavissa myös Lakoffin ajattelun kanssa. Yhdyn ajatukseen siitä, että nykyistä yhteiskunnallista diskurssia vaivaa selvästi postmodernin pessimistisyyden valtaama uskalluksen puute. Suuria visioita ja narratiiveja, sekä ihmistiedon kaikkivoipuutta on syytä epäillä, mutta liika pelko lamaannuttaa ja se puolestaan jättää neoliberalismin epäonnistuessa ainoaksi vaihtoehdoksi taantumuksellisen vetäytymisen menneisyyteen. Vasemmistoajattelussa kriittinen aspekti on viety astetta pidemmälle, ja se tuottaa mielestäni nimenomaan "Leikkauspolitiikkaa vastaan"-tyylisiä sisällöttömiä ja vaihtoehtoja tarjoamaan kykenemättömiä vastareaktioita.

To counter the Alt-Right obsession with homogeneity, this narrative should emphasize the strength of plurality (ex pluribus unum). Different from the identity politics promoted by the libertarian Left, the communality of “Us” needs to be given more emphasis. What is needed is a progressive patriotism.

Tämä vaikuttaa kieltämättä sisäisesti ristiriitaiselta väitteeltä. Pitäisi siis kyetä luomaan "me" henkeä, joka perustuu pluralismiin. Tämä on varmasti erittäin vaikea yhdistelmä juuri nyt, koska taloudellisesti vaikeina ja epävarmoina aikoina omalle turhautumiselle ja projisoidulle häpeälle etsitään helposti purkautumiskanavia: eli syntipukkeja.

Another debate has sprung up around the question whether “us” and “them” are inseparable by definition. Multiculturalists bemoan this as a slippery slope towards racism. Anthropology, however, suggests that human groups need the Other to understand themselves as a collective. This of course begs the question where the boundaries of this collective are drawn. To build a broad democratic alliance, it would be best if the identity narrative resonates as widely as possible.

Tässä muutamia omia havaintojani/hajatelmiani. Erilaiset "identiteettikehykset" ovat juuri niin vahvoja kuin on niiden tarpeellisuus ihmisen elämässäkin. Tämä tarkoittaa sitä, että sen ylläpitäminen vaatii yksilöltä ajallisia resursseja. Niinpä siis eri identiteetit ja uusien identiteettien muodostuminen joutuvat kilpailemaan keskenään rajallisista resursseista. Siksi monia päällekkäisiä identiteettejä on vaikeampaa ylläpitää onnistuneesti. Esim suomalaisuuden ylläpitämiseksi pitää sitoutua yhteiseen normistoon, ja täyttää tähän liittyviä velvollisuuksia. Eurooppalaisen ja globaalin tason on vaikeaa kilpailla kansallisen kanssa niin kauan kun kansallinen taso vahvistaa jatkuvasti identiteettiä vaatimalla yksilöiltä enemmän aikaa ja sitoutumista.

Lisäksi ne joilla identiteettikehyksiä on vähemmän
1. kykenevät sekä identifioitumaan vahvemmin
2. satsaamaan näihin muutamiin identiteettikehyksiin enemmän esim ajallisia resursseja poliittisen vaikuttamisen muodossa
3. kokevat myös ulkopuoliset näille harvoille vahvoille identiteeteille konkreettisemmiksi uhkiksi, ts ne joilla on monia identiteettejä voivat hakea myös turvaa useammasta eri identiteetistä/yhteisöstä

Oman kokemukseni mukaan ne "identiteettiraamit" ovat vahvoja, jotka takaavat eniten turvaa ja ennakoitavuutta. Osaltaan siksi identiteetti syntyy helpommin suhteessa toiseen, etenkin sellaiseen toiseen joka voidaan kokea uhkana (tälle löytyy varmasti myös evoluutiobiologisia/psykologisia perusteluja).

Yksi liberaalin pluralistisen maailmankuvan ongelmista tämän suhteen on se, että se korostaa yksilönvapautta ja sekoittuessaan konsumerismiin johtaa siksi usein materiaalisella erilaisuudella kilpailemiseen. Ihmiset alkavat tavoittelemaan tarkoitushakuisesti uniikkiutta - jolloin erilaisuudesta tulee normatiivista ja reaktiivista suhteessa ympäröiviin "identiteettikehyksiin."

Tästä kirjoittaa esim Paul Verhaeghe kirjassaan What about me? The Struggle for Identity in a Market-Based Society

The obligation to both succeed and enjoy has turned postmodern consumers into clones of each other’s exclusiveness, without the advantage of mutual solidarity. Hence the strange combination of excessive individualism and a collective consumerism in which we all cherish the illusion that we are unique. The irony is that we end up flocking together at a ‘little place that nobody knows about’, brandishing the latest ‘personal’ computer and ‘exclusive’ limited-edition handbag or pair of shoes, firmly convinced that we, and we alone, are free spirits who
don’t just blindly follow the herd. Individualism has indeed gone too far in this day and age. People have been reduced to consumers who live in the illusion that they are unique and make their own choices. In actual fact, they are being made to think and behave alike to an extent that is previously unparalleled.